Äitienpäivän viettoa

Tänään heräsin alakerrasta kuuluviin ääniin, jotain salaista siellä taas puuhattiin. Nousin sängystä, mutta poika tuli sanomaan, että nyt takaisin nukkumaan. Mikäs siinä, lepäilin kaikessa rauhassa sängynpohjalla ja kuuntelin lasten ääniä. Vartin kuluttua tajusin, että minut on unohdettu sänkyyn :) Jouduin siis huutelemaan lapsille, että jokohan saisin nousta ylös. Lapset juoksivat yläkertaan lahjojen kera. Kumpikin lapsi oli piirtänyt kuvan äidistä ja laittanut ne kehyksiin. Tytön kuvassa äidillä oli kruunu päässä ja päällä pinkki lempipusero. Niin suloista 💖 Nämä tällaiset hetket muistuttavat aina, että minulla on maailman ihanimmat lapset, vaikka ne välillä (lue: koko ajan) koettelevat mun hermoja tappelemalle keskenään ja kiukuttelemalla minulle.

Pojan kanssa leivottiin äitienpäiväkakkua, mutakakku-tyyppistä suklaakakkua. Kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään ja laitetaan uuniin, my kind of cooking! Lasten kanssa leipominen ei tällaiselle siisteysfriikille ole mikään unelma, sitä sotkua kun tuppaa syntymään, vaikka miten yrittäisi muistutella rauhallisista liikkeistä. Eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, lattialla oli kerros jauhoja ja kulhon nuolemisen jälkeen puolet keittiöstä oli kuorrutettu suklaataikinalla.

Tässä olivatkin meidän perheen äitienpäiväperinteet. En ole koskaan ollut mikään suuri juhlapyhien ystävä, stressaannun kaikesta siitä etukäteisvalmistelusta ja hössötyksestä. Esimerkiksi nyt joulu, jouluruokia valmistellaan pahimmassa tapauksessa päiväkausia ja vielä jouluaattonakin äiti huhkii keittiössä tunteja valmistelemassa lukemattoman määrän herkullisia ruokia. Sitten istutaan pöytään ja puuh, lapsille kelpaa vain perunat ja lihapullat ja niillä on kiire päästä leikkimään joulupukin tuomilla leluilla tai jos joulupukki ei vielä ole käynyt, lapset ovat jännityksestä piukeita, eivätkä malta syödä mitään. Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, meillä ei syödä perinteisiä jouluruokia, koska käytän senkin ajan mielummin vaikka lasten kanssa olemiseen kuin kokkaamiseen.

Ilma oli ihanan lämmin ja aurinkoinen tänään, joten rapsuttelin pihaa tunnin verran. Jätin siis metsälenkin väliin, jotta sain etupihan kuntoon kesää varten. Lumiaura levittää joka talvi sepelit pitkin nurmikkoa, joten joka keväinen operaatio on haravoida ne kivet pois sieltä nurmikolta ruohonleikkurin tieltä. Pihan haravoiminen on melko terapeuttista hommaa, ajatukset voivat vaellella asiasta toiseen ja työn tuloksen näkee selkeästi sen edistyessä. Ja tulipahan hankittua kevään ensimmäiset, liki pakolliset rakot käsiin haravoinnin tuloksena. Normi sunnuntai :)