Hulluuden highway

Tänään pysähdyin kuuntelemaan tarkemmin Haloo Helsingin Hulluuden highway -kappaleen sanoja.

Sulje silmät, sulje suu,

Sulje kaikki aistit niin tää helpottuu

Kun valot sammuu niin sä kaiken näät

Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät

Suljet silmäsi ja hengität 

Kyllä kaikesta sä vielä selviät

Joku voimas vei, vaik sä huusit ei

Tää on hulluuden highway

Avaat silmäsi ja hengität

Ehkä huomenna sä ymmärrät

Vielä elossa oot! Vielä elossa oot! 

Nuo sanat kyllä kuvaavat aika osuvasti minun tämän hetkistä olotilaa. Nyt pitäisi pystyä sulkemaan kaikki aistit, jotta olo helpottuisi. Just nyt tuntuu siltä, että olen matkustajana hulluuden highwaylla, jossa en saa vauhtia hidastettua vaikka miten yritän. Mutta uskon,että se päivä vielä tulee, huomaan olevani vielä elossa ja selvinneeni tästä masennuksesta ja väsymyksestä. On vaan pakko uskoa.

Pitäisi lähteä ulkoilemaan, mutta tämä Suomen kevät ei juuri nyt houkuttele, räntää tulee oikein kunnolla ja kylmäkin on. Voisin vaikka katsoa jonkin leffan Netflixistä, mutta olen huomannut, että keskittymiskyky on nykyisin suunnilleen nolla. Asioiden aloittaminen on äärimmäisen vaikeaa ja sitten kun jonkin asian saa aloitettua, keskittymisen herpaantuminen on lähes varmaa. En tykkää, koska olen tottunut siihen, että asiat tehdään nyt eikä huomenna.

Eilen ja tänään on ollut suhteellisen hyvä fiilis, olen jopa pystynyt hetkeksi unohtamaan työasiat. Mutta nyt illalla, aivan kuin varkain, mustat pilvet ilmestyivät taivaanrantaan ja vetivät mielen matalaksi. Viime päivien hyvä tunne katosi lähes yhdessä silmänräpäyksessä ja tilalle tuli ahdistus ja paha olo. Ei kai taas, miksen saisi edes muutaman päivän nauttia hyvästä, jopa lähes normaalista olosta? Näin se vain kai sitten menee, tulee niitä ylä- ja alamäkiä, mutta olisi ihan jees, jos niitä alamäkiä voisi olla vähän enemmän kuin ylämäkiä...