Väsymys - milloin se helpottaa?

Yöllä nukuin taas huonosti, heräsin useaan otteeseen ja työhuolet tulivat mieleen eikä uni meinannut tulla uudelleen millään. Aamulla sitten väsytti aivan tolkuttomasti, torkutin taas kelloa niin pitkään kuin mahdollista. Lasten aamutoimet tuli hoidettua kuin robotti ja odotin vain, että pääsen taas nukkumaan. Kun sain lapset kouluun ja hoitoon, kaivauduin sohvalle viltin alle ja nukuin kolme tuntia. Heräsin vasta kellon herätykseen, oli aika lähteä hakemaan tyttöä koulusta (koulurepussa painavat tietosanakirjat, siksi tyttö ei mennyt pyörällä).

Tällaista jatkuvaa väsymystä en ole aiemmin kokenut ja sitä on vaikea selittää sellaiselle, joka ei sitä ole kokenut. Tämä kuva osuu aika lähelle omaa olotilaa:

Mietin tässä, että pystynkö lainkaan unohtamaan työasioita ja niiden aiheuttamia huolia? Uskon, että avain masennuksen selättämiseen on siinä, että pystyn joksikin aikaa unohtamaan kaikki työhuolet ja keskittymään vain lepäämiseen. Mutta toistaiseksi en ole siihen pystynyt, vaikka kuinka vakuuttelen itselleni että firmasta pidetään hyvää huolta ja nyt minulla on lupa olla ajattelematta työasioita. En vain yksinkertaisesti pysty laittamaan niitä ajatuksia taka-alalle. Tänäänkin istuin sohvalla ja mietin, että nyt olen istunut tässä jo ainakin puoli tuntia, täytyy siis ruveta tekemään jotakin, enhän voi vain istuskella ja selata nettiä. Heti mieleen tuli sata ja yksi asiaa, joita firman eteen pitäisi tehdä. Eli suorittaja-luonne minussa ei anna lupaa vain istua ja olla, koko ajan pitäisi olla tekemässä jotakin. Millä ihmeellä saisin myytyä itselleni sen ajatuksen, että nyt on lupa istua vaikka koko päivä tässä sohvalla tekemättä yhtään mitään jos siltä tuntuu? Näiden ajatusten myötä alan taipua sen nettiterapian kannalle, jostain on pakko löytyä se ratkaisu, jonka avulla pystyn unohtamaan ne huolet edes hetkeksi. Tällä hetkellä ei näytä siltä, että ilman tukea siihen pystyisin, alitajunta on liian voimakas eikä suostu unohtamaan huolia ja murheita.

Masennuslääkkeistä ei ole huomannut oikeastaan mitään sivuvaikutuksia, en kyllä olotilan parantumistakaan. Olen lukenut, että lääkkeiden käyttö tekee mielialasta tasaista, ei ole huolia, mutta ei juuri ilojakaan.  Kyllä minulla temperamentti kuohahtaa entiseen tapaan ja huolet edelleen vaikuttavat mielialaan latistavasti. Yksi masennuksen oire on ärtyisyys, tiuskin lapsille ihan pienistä ja tarpeettomistakin asioista. Ja jälkikäteen on paha mieli ja kaduttaa, että taas kerran huusin lapsille, mutta niin se pinna palaa aina vain uudelleen.

Piha odottaa haravointia talven jäljiltä, saapa nähdä milloin saan kerättyä riittävästi voimia sen homman aloittamiseen. Työn aloittaminen tuntuu mahdottomalta, pelkkä ajatuskin väsyttää. Naapurit ovat jo omat pihansa rapsuttaneet ja sen vuoksi tunnen syyllisyyttä siitä, että minulla homma on vasta suunnitteluasteella.

Tänään otin lapset mukaan kävelylle metsään, lapset pyöräilivät ja minä kävelin. Nyt jäi metsän äänien kuunteleminen vähemmälle, koska lapset puhua pulisivat ihan koko ajan, mutta mukavaa se oli näinkin. Lenkin jälkeen kävimme vielä pyörillä lähikaupassa ostamassa jätskit ja nyt lapset katselevat telkkarista iltasatuja. Lapset tulevat niin pienestä iloisiksi, kuten tänäänkin yhteisestä lenkistä ja reissusta lähikauppaan. Nyt mietinkin, miksi en itse pysty nykyisin nauttimaan tällaisista pienistä hetkistä? Ajatukset ovat nykyisin ihan liian usein negatiivisia ja lapsillekin tulee ihan liian usein sanottua ei; ei, äiti ei nyt jaksa pelata, älä tee noin, ei saa, ei, ei, ei... Haluaisin takaisin sen onnen tunteen, kun näen lapsien olevan iloisia ja onnellisia. Pitäisi pystyä nauttimaan tästä ajasta, kun lapset vielä haluavat viettää aika yhdessä, kohta tulee se aika kun lapset ovat teini-iässä ja äidin seura ei enää kiinnosta pätkän vertaa.

Tällaisia mietteitä siis tänään, toivottavasti huomenna olisi parempi päivä, tai ainakaan ei väsyttäisi näin paljon.