Tajusin tänään, että en ole ottanut masennuslääkkeitä nyt yli viikkoon ja olo on hyvä! Minua ei ole ahdistanut oikeastaan kertaakaan koko viikon aikana ja jopa postilaatikon avaaminen ja postin läpikäynti sujuu yllättävänkin kivuttomasti. Viimeisen viikon ajan ajatukset ovat olleet täysin muissa asioissa, lähinnä sairaalareissun vaatineessa sappirakon tulehduksessa ja tietysti konkurssihakemuksen tekemisessä. Olen siis yksinkertaisesti unohtanut ottaa masennuslääkkeet. Sairaalassa kyllä kerroin lääkkeistä lääkärille, mutta ei niitä sielläkään minulle tarjottu. Myöskään unilääkkeitä en ole tarvinnut, sairaalasta pääsyn jälkeen olen nukahtanut ja nukkunut todella hyvin ja sikeästi kaikki yöt.
Hämmentävää. Kaikkialla painotetaan, että masennuslääkkeiden käyttö täytyy lopettaa vähitellen annosta pienentämällä, joten onkohan tämä nyt tyyntä myrskyn edellä? Vajoanko kohta taas masennukseen ja ahdistukseen? Vai voisiko olla niin, että minulla toipuminen otti suuria harppauksia eteenpäin heti kun sain lopullisen päätöksen firman kohtalosta tehtyä? Koska tiedän, että minulla masennus johtui pääosin juurikin firman epäselvästä tilanteesta ja talousahdigosta. Ja heti kun päätös konkurssista oli tehty, suuri paino tippui hartioiltani ja minun oli helpompi hengittää. Toivon todellakin, että kyseessä on merkki toipumisesta. Aion ottaa seuraavat viikot ihan rauhallisesti ja nauttia kesästä, toivottavasti se riittää pitämään ajatukset positiivisena.
Myöskin nettiterapian aloitus on viivästynyt tuon sairaalareissun vuoksi. Sen nettiterapian aion joka tapauksessa käydä läpi, ehkä saan sieltä jonkinlaisia työkaluja jatkoa ajatellen. Minulle ei ole luontaista puhua omista tunteistani ja ennen kaikkea vaikeuksistani muille ihmiselle, mielummin pyörittelen ja käsittelen asioita omassa mielessäni ja löydän ratkaisun sitä kautta. Varmaan juuri tästä syystä tilanne pääsi näin pahaksi tänä keväänä, omat voimat eivät enää riittäneet ja ajatukset kiersivät kehää, enkä löytänyt minkäänlaista ratkaisua ongelmiini. Juuri siksi tämä blogi on minulle tärkeä henkireikä. Täällä blogissa voin kirjoittaa niistä asioista, jotka painavat mieltä. Jotenkin ne ongelmat tulevat konkreettisemmiksi kun ne on kirjoitettu ylös ja niihin on helpompi tarttua.
Olen onnellinen, että olen löytänyt ihanan miehen elämääni. Vaikka olemme tapailleet vasta hetken aikaa, minulla on todella hyvä olo hänen seurassaan. Kun sairastuin reilu viikko sitten, tämä ihana mies oli minun tukenani koko ajan. Hän lähetti aamulla ensimmäiseksi viestin ja kysyi onko kaikki ok. Ja jos en kohtuullisen ajan sisällä vastannut viestiin, hän soitti ja varmisti että kaikki on varmasti ok. Ja sama toistui monta kertaa päivässä, joka päivä. Tämä saa minun sydämen sulamaan, koska en ole tottunut sellaiseen. Ex-miehellä ei olisi tullut mieleenkään kysellä vointia, saatikka että olisi tehnyt sen monta kertaa päivässä. Tuollainen huolenpito saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi, toinen ihminen välittää minusta niin paljon ja haluaa tietää, että minulla on kaikki ok.
Vielä ei ole kuulunut mitään konkurssihakemuksen osalta, jännityksellä odotan millainen pesänselvittäjä konkurssille määrätään. Mutta nyt taidan lähteä ulos nauttimaan auringonpaisteesta, suuntaan metsään nauttimaan sen tarjoamasta rauhasta ja hiljaisuudesta.
Kommentit
Lähetä kommentti