Sunnuntaina alkanut vatsakipu pakotti minut takaisin sairaalan päivystykseen keskiviikkoiltana, nyt minulla oli jo kuumettakin. Hankalaksi tilanteen teki se, että lapset olivat kotona, eikä niitä oikein voi jättää keskenään. Onneksi hyvä kaveri pääsi tulemaan oman työvuoronsa jälkeen meille lasten seuraksi, joten suuntasin kohti päivystystä.
Sunnuntaina olin eristyshuoneessa, mutta tällä kertaa minut ohjattiin normaalille päivystyksen vuodepaikalle. Nyt oli normaali keskiviikko, mutta siitä huolimatta päivystyksessä oli jos jonkinlaista vipeltäjää. Yksi mies kertoi lääkärille juoneensa kahden viikon lomalla joka päivä noin laatikollisen olutta ja siihen kirkkaita päälle. Syytä päivystykseen tulolle en kuullut, mutta eipä tuo alkoholin määrä ainakaan tilannetta parantanut! Toinen potilas taas oli niin rauhaton, että edes sydänfilmin ottaminen ei meinannut millään onnistua, kun tyyppi ei pysynyt paikoillaan sitä puolta minuuttia, joka siihen tarvitaan. Samainen mies oli terveyskeskuksen lääkärin vastaanotolla hermostunut niin paljon, että oli saanut rytmihäiriöitä. Kolmas mies oli taksikuski, joka oli pyörtynyt kaupassa. Mies ilmoitti heti, että ei missään nimessä voi jäädä sairaalaan, koska huomenna on taas työvuoro eikä taksi voi jäädä ajosta pois. Lääkäri piti kuitenkin päänsä ja niin mies siirrettiin osastolle jatkotutkimuksiin. Taksikuski oli kuitenkin täysin valmis vaarantamaan oman ja ennenkaikkea asiakkaiden turvallisuuden, uskomatonta.
Päivystyksessä tutkimukset aloitettiin verikokeilla ja sydänfilmillä. Ja jälleen kerran metsästettiin sopivaa suonta kanyyliä varten, pienen kaivelun jälkeen sellainen onneksi löytyi kyynärtaipeesta ja kipulääke saatiin tippumaan. Jonkin ajan päästä hoitaja kävi kertomassa, että nyt tulehdusarvot ja leukosyytit olivat koholla, joten joutuisin kaikella todennäköisyydellä jäämään osastolle ainakin seuraavaksi yöksi. Selvä homma, mutta mistäs saadaan lapsenvahti? Lasten isä oli ollut päivän töissä ja ottaisi lapset yöksi luokseen, mutta vielä pitäisi selvittää voiko sairaala kirjoittaa todistuksen seuraaville päivälle, jotta hän voisi jäädä hoitamaan lapsia.
Tuntien odottelun jälkeen lääkäri tuli lopultakin kertomaan tilanteen. Tulehdusarvot olivat hurjasti koholla, luultavasti kyseessä olisi sappirakon tulehdus. Diagnooni varmistuisi vasta seuraavana päivänä ultraäänitutkimuksessa, mutta nyt aloitettaisiin antibioottihoito tulehduksen lievittämiseksi. Mikäli kyseessä todella olisi
sappirakon tulehdus, se voitaisiin leikata jo seuraavana päivänä, joten
varmuuden vuoksi pitäisi olla ravinnotta siihen saakka. Illalla yhdentoista maissa minut siirrettiin viimein osastolle odottamaan jatkotutkimuksia. Vieraassa paikassa ei meinannut uni tulla, mutta sain kuitenkin nukuttua muutaman tunnin.
Aamulla sitten vain odottelin mitä tuleman pitää. Huonekaverille tuotiin aamupalaa, kaihoisasti katselin hänen tarjotintaan, nälkä oli kova. Lääkäri kävi kierrolla ja kertoi, että vaikka minulla olisikin sappirakon tulehdus, sitä ei luultavasti leikkattaisi nyt, koska leikkauslistalla oli jo niin monta suunniteltua leikkausta tälle päivälle. Mutta edelleenkään en saisi syödä. Seuraavaksi minut tultiin hakemaan vatsan ultraan, jossa lääkäri yritti paikallistaa sappikivet ja tutki muutenkin vatsan alueen perusteellisesti. Iltapäivällä minut vietiin vielä keuhkoröntgeniin ja hoitaja kävi kertomassa, että diagnoosi ei sittenkään ole vielä varma. Mutta nyt saisin jo syödä. Jes, edellisestä ruokailusta olikin jo 24 tuntia! Sain jugurttia ja kylläpä se maistuikin hyvälle.
Lapset tulivat katsomaan äitiä sairaalaan. Tilanne taisi olla melkoisen jännittävä molemmille lapsille, aluksi kumpikin lapsi oli harvinaisen hiljainen ja vakavan oloinen. Pikkuhiljaa lapset alkoivat tuntea olonsa turvalliseksi ja yhdessä sitten ihmeteltiin kanyyliä, kaikkia mustelmia käsissä ja ajeltiin moottorisängyllä ylös ja alas :)
Aika osastolla kävi pitkäksi, telkkarista ei tullut oikein mitään järkevää katsottavaa, enkä oikein jaksanut lukea kirjaa, jonka olin ottanut mukaan. Huonekaveri vaihtui iltapäivän aikana ja uusi oli suoraan sanottuna varsin haastava. Mummeli soitti hälytyskelloa puolen tunnin välein ja valitti milloin mistäkin tai sitten pyysi minua antamaan vettä (jota hänelle ei saanut antaa, koska hänellä oli nenä-mahaletku). Ja yöllä sitten tämä mummeli kuorsasi ja korisi niin, että minä en saanut millään nukuttua. Kaiken lisäksi vatsakivut palasivat taas ennen puolta yötä, jouduin pyytämään lisää kipulääkettä. Jossain vaiheessa aamuyöllä olin lopultakin nukahtanut, mutta aamulla olin totaalisen väsynyt kun labrahoitaja tuli ottamaan verinäytteitä.
Oli juhannusaatto. Ajattelin, että täälläkö se juhannus nyt sitten menee, sairaalassa. Lääkäri tuli kierrolle ja kertoi, että diagnoosi oli nyt varmistunut, kyllä se oli sappirakon tulehdus. Normaalisti sappirakko leikattaisiin heti, mutta nyt lääkäri oli tehnyt sellaisen päätöksen, että tässä vaiheessa ei leikkausta tehtäisi, vaan tulehdus pyrittäisiin saamaan kuriin antibiooteilla ja sappirakko leikattaisiin parin kuukauden kuluttua. Pääsin siis lähtemään kotiin juhannuksen viettoon, ihanaa!
Kurvasin siis apteekin kautta hakemaan lapset isältään. Minun juhannus sujui suurimmaksi osaksi sohvan nurkassa lepäillen. Tulehdus ja kuume olivat vieneet voimat melkoisen tehokkaasti, lisäksi vatsakipu pysyi kurissa vain, kun muisti ottaa kipulääkettä tasaisin väliajoin. Lapset viihtyivät kavereiden kanssa ulkona ja hyvä niin, koska minulla ei ollut voimia juuri mihinkään. Sunnuntaina lapset lähtivät isänsä kanssa lomalle, joten nyt minulla on aikaa rauhassa parannella itseni kuntoon.
Tänään oli pakko käyttää hetki konkurssihakemuksen tekemiseen. Sain asianhoitajaltani hyvät pohjat, joita muokkamalla ja täydentämällä kaikki tarvittavat asiakirjat alkavat olla kasassa. Tänään vielä tarkastan, onko postilaatikossa lisää yritykselle kuuluvia laskuja ja sen jälkeen hakemus alkaa olla valmis. Huomenna tulostan kaikki asiakirjat ja vien ne käräjäoikeuteen, siihen loppuu yksi aikakausi. Ajattelin tänään vielä käydä hyvästelemässä ravintolan, pelkään että sinne meneminen aiheuttaa ahdistusta, mutta se on vain kestettävä. Huomisesta alkaen yrityksen asiat ovat muiden vastuulla ja minun on aika keskittyä tulevaisuuteen.
Kommentit
Lähetä kommentti