Tänään se alkaa, kesäloma. Vaikka itse en ole tehnyt töitä pariin kuukauteen, ajattelen että kesäloma alkaa silloin kun lapsilla alkaa loma. Poika oli tänään viimeistä päivää päiväkodissa, syksyllä mun pieni vauva on jo eskarilainen 💗 Tyttö oli pari viikkoa leirillä ja tänään oli hänelläkin viimeinen leiripäivä. Seuraavat kaksi kuukautta meillä on siis lomaa ilman mitään aikatauluja. Ihanaa, että aamulla saa herätä silloin kun haluaa eikä herätyskellon pirinään, koska olen toivottoman aamu-uninen.
Koko tämä viikko on mennyt haikeissa fiiliksissä. Jäähyväisiä on heitetty pojan päiväkodin ohjaajille pitkin viikkoa sitä mukaa kun he ovat jääneet kesälomille. Vaikka tämä siirtymä eskarin kautta kouluun on jo tuttua puuhaa esikoisen kautta, niin edelleen se jaksaa yllättää, miten nopeasti aika on kulunut. Tuntuu, että vastahan poika aloitti päiväkodin ja nyt se vaihe elämässä on ohi, lopullisesti. On ollut ihana huomata, millainen kiintymyssuhde pojalle ja hänen ohjaajilleen on syntynyt, kyynelsilmin tänäänkin paikalla olleet aikuiset halailivat poikaa ja ihmettelivät, miten toisesta on tullut iso poika, melkein kuin varkain. Meillä on ollut hyvä tuuri, kun poika on saanut kasvaa ja kehittyä noin ihanien ihmisten tukemana, tuntuu että sanat eivät riitä kertomaan, miten kiitollinen olen heille kaikista näistä vuosista 💝
Eilen oli lääkärin soittoaika. Kävimme läpi kesän askelmerkkejä, koska lääkäri jää kuukauden ajaksi lomalle. Lääkäri laittoi minulle edellisellä käynnillä lähetteen HUS:n psykiatrin vastaanotolle, mutta se oli kuulemma hylätty, en ilmeisesti ole riittävän sairas. Onneksi nettiterapian tunnukset tulivat juuri tänään sähköpostiin, pääsen edes sitä kautta sitten työstämään tilannettani. Jatkon osalta tilanne on muutenkin auki, koska konkurssin jälkeen en enää voi mennä työterveyslääkärille. Olääkäri tulee siis pakostakin vaihtumaan, koska nyt minua hoitanut lääkäri tekee vain työterveyslääkärin hommia. Onneksi diagnoosit ja potilaskertomukset siirtyvät nykyisin näppärästi sähköisesti paikasta toiseen.
Konkurssipäätöksen jälkeen olen voinut kohtalaisen hyvin. Yritykseen liittyvä stressi on lähes täysin laantunut, ainoastaan henkilökunnan kohtalo huolestuttaa ja harmittaa todella paljon. On todella ikävää että he jäävät työttömiksi kesken kesäsesongin tilanteessa, jossa ainakin suurin osa kesätyöpaikoista on jo täytetty. Luultavasti tilanne tulee heille yllätyksenä, vaikka varmasti he ovat tajunneet myyntien ja asiakasmäärien perusteella, että huonosti on mennyt koko alkutalven ja kevään.
Vaikka olenkin voinut paremmin, tiedostan kuitenkin että masennus ei missään nimessä ole kadonnut mihinkään. Saamattomuus ja asioiden hoitaminen on edelleen yhtä vaikeaa kuin aikaisemmin ja ahdistuskin on edelleen läsnä arjessa. Postilaatikon avaaminen on edelleen maailman kamalin asia. Viime viikolla en pystynyt koko viikolla käymään postilaatikolla, vasta nyt keskiviikkona pakotin itseni hakemaan kaikki viime viikon ja tämän alkuviikon postit. Enkä tietenkään avannut yhtään kirjettä, vaikka niiistä suurin osa oli yrityksen posteja. Tämä on oikeasti suuri ongelma, koska minun olisi pakko avata omat, henkilökohtaiset postit ja hoitaa laskut jne. En vain pysty. Pelkään, että siellä on karhukirjeitä yrityksen lainoista, joissa on minun henkilökohtainen takaus. Tiedän, että ne olisi pakko avata ja tehdä asialle jotakin, ennen kuin luottotiedot on menetetty, mutta en pysty. Ei ole kiva tilanne.
Treffailun suhteen tilanne on vähintääkin epäselvä. treffikumppanilla on töissä kiireitä, joten tapaamista on jouduttu siirtämään kerran jos toisenkin. Viimeeksi tänään mies soitti ja kertoi, ettei millään ehdi tulla käymään. En enää tiedä, mitä tilanteesta ajattelen. Kuinka kauan jaksan oikeasti odottaa ja toivoa tapaamista, kun aina tulee jokin este? Don't know.
Kommentit
Lähetä kommentti