Onko kaikki kivet jo käännetty?



Tänään on taas uitu syvissä vesissä. Eilen sain kirjanpitäjältä tiedon, että tilillä on noin 300 euroa, siis käytännössä ei yhtään mitään! Miten sellaisella summalla pyöritetään yritystoimintaa? Voin kertoa että ei mitenkään, maksamattomia laskuja on vino pino ja lisää vain tulee tällä menolla. Kesän aikana myynti vilkastuu, mutta saadaanko sillä kirittyä tämä alkuvuonna syntynyt kuoppa umpeen. Juuri tällä hetkellä olen varma, että seinä nousee vastaan hetkenä minä hyvänsä. Jos tavarantoimittajan laskuja on maksamatta, firma ei enää saa ostettua tuotteita laskulle ja jos ravintolassa ei ole tuotteita, ei ole myyntiäkään. Heikolta näyttää, todella heikolta.

Lisäksi yhdeltä rahoitusyhtiöltä tuli tekstiviesti, jossa kerrottiin että luoton kuukausieriä on suorittamatta ja mikäli niitä ei heti makseta, luotto irtisanotaan ja ne siirretään ulosottoon. Shit, juuri nämä rahoitusyhtiöiden lainat ovat ihan hanurista. Jos yritys ei maksa suorituksia, ne siirretään välittömästi henkilökohtaisen takaajan vastuulle. Maksuhäiriö on siis odottamassa ihan kulman takana. Mutta ihan oikeasti, millainen yritys lähettää tällaisia tietoja tekstiviestillä? Kertoo kyllä todella paljon yrityksen moraalista, mutta itseppähän olen itseni tähän soppaan sekoittanut. prkl.

Tietysti mietin, onko nyt kaikki mahdolliset kivet käännetty, olisiko jossain kulman takana ratkaisu, jota en ole aikaisemmin huomannut? Mutta mielessäni olen jo hyväksynyt, että konkurssi on todennäköisin vaihtoehto. Tänään olen googlettanut kaikkea mahdollista konkurssista ja sen etenemisestä. Eniten mietityttää tietysti oma tilanteeni konkurssin toteutuessa. Mietin, miten saisin neuvoteltua velkojien kanssa lainojen osalta sellaisen ratkaisun, etten menettäisi luottotietojani. Koska luottotietojen menetys on se pahin vaihtoehto, se vaikuttaa asunnon saantiin, puhelinliittymään, vakuutusten saamiseen ja vaikka mihin muuhun, josta minulla ei tällä hetkellä edes ole aavistustakaan. Yritän siis välttää maksuhäiriöitä keinolla millä hyvänsä. Koska muussa tapauksessa minulla on konkurssin jälkeen ihan huomattava summa rahaa käytössäni, mutta yhteiskunnan silmissä olen hylkiö, jota voi kohdella kuin spitaalista.

Joten tältä päivältä ei ole odotettavissa sitä päivän positiivista asiaa. Tässä päivässä ei juurikaan sellaisia ole ollut. Enkä jaksa edes etsimällä etsiä sellaista, ottaa niin kovaa päähän. Ja ahdistaa. Olisikohan huomenna parempi päivä?

Kommentit